sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kesäbody kertaa kolme

Superhelteet vietettiin vaippasiltaan, mutta nyt normaalille kesäkelille tarvitsi lyhythihaista. Surautin kestoystävälliseksi muokatulla Ottobren puolikirjekuorikaavalla kolme bodya sarjassa. Koko 62 cm, karhut Nanulta, digikolmiot Majapuulta ja tähtitrikoo Triteksiltä. Suklaaseen mätsätty aquansinivihreä muuttui salaman myötä perussiniseksi, mainittakoon nyt tässä :P Sovituskuvaa on vain yhdestä, sillä ilme alkoi muuttui niin myrtsiksi etten viitsinyt toista kiusata sen enempää. On tää kamalaa ;)





***

Eilen leikkelin kauan ja hartaasti marinoidun ikasyrin mangonkeltaisen sydänvelourin kotimekoksi. Meinasi ahdistaa leikata, ja tarkistin moneen kertaan että nukka on varmasti oikeaan suuntaan ja että kangas varmasti riittää. Olin haalinut metrin toisaalta ja pienemmän palan muualta, ja meinasin mokata totaalisesti kun jätin hihat sille pienemmälle palalle. Kaavatetriksen jälkeen jouduin lyhentämään hihoja kaksi senttiä jotta sain hihat lankasuoraan ja nukan oikein päin. Meinasi vähän syke nousta. Nyt pitää sitten malttaa odottaa Royal-tuotteen tilaus, jotta saan lisää valkoista resoria ja valkoisen rengasvetoketjun kotimekkoa täydentämään.

Keltaiset langat saavat ommeltavakseen myös Verson sydän-joustocollegea, josta pitäisi tehdä päiväkotilaiselle päikkymekko äidin kotimekon henkeen vetskarilla ja hupulla. Ajatuksen tasolla ollaan vasta, joten kaavoitushommat kutsuvat :)

Tämmöinen pikapäivitys nyt tällä kertaa. Joku kerta pitänee hypätä taas lankojenkin maailmaan, kävin meinaan ostoksilla ja kaikkea kivaa tarttui mukaan syksyä ja talvea ajatellen. Missäs välissä sitä kerkeää neuloa, kysynpä vaan?