sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tunika kesäksi

Tämäkin tunika on ollut to-do -listalla jo vaikka kuinka kauan. Kangaskaappeja siivotessani löysin ohuen puuvillakankaan (joka on muinoin ollut verho?), ja siitä se sitten lähti. Kaavana SK 6-7/2009 NuSu-kaava, koossa 36.

Aluksi kiinnitin nepparit koko alavaraan, mutta olisi saanut olla vähän tiuhemmassa ja reunemmassa, kun etumus jäi lörpöttämään. Koska tunika on sen verran väljä että sen saa vedettyä pään yli neppareita avaamatta, päätin tehdä helpon ratkaisun ja tikata napitusvarat umpeen noiden muototikkauksien korkeudelta, eli kolme ja puoli nepparinväliä. Loput on tikkaamatta. :) Ihan kiva tuli, vaikka kangas oli tositosi ohutta ja pelkäsin, että se kuultaa pahasti läpi... Mutta etukappaleen taitteet tuo sen verran paksuutta, ettei mitään näy läpi. Mä vielä tikkasin jokaisen laskoksen keskeltä, ettei ne sitten lörpötä siellä nurjalla.

Hihat käskettiin ommella syöttämällä, mutta mä halusin selkeät rypytykset olalle. Lisäksi kädentielle en laittanut varsinaisesti kuminauhaa, vaan ompelin Framilonin rypyttämään. Muutenkin sitten tikkasin työtä enemmän kuin ohjeessa oli, ja musta ainakin alavarat pysyy paremmin paikoillaan kun tikkasin pääntien ympäri. Helmaa ei tarvinut erikseen päärmätä, mä kun olin laiska ja leikkasin etu- ja takakappaleet sen verhon(?) ala- ja yläreunoista siten, että ne olemassa olevat käänteet pääsi uusiokäyttöön ;)