Niitä peruspertsoja

Ompelunurkassa surisee. Välillä kuuluu räks poks, mutinaa tai muita epäilyttäviä ääniä, mutta useinmiten kuuluu vain hyvänlaatuista koneiden rouskutusta. Nips naps, surrur, ja onnen huokaus, kun visio toteutui.

Tällä hetkellä ompelukoneen (ja saumurin, ja peittarin) neulojen alla on useampi kiva juttu kerrallaan. Lähinnä siksi, että niihin käy samanväriset saumurilangat. Ja peittarilangat kanssa. Tulee illuusio siitä, että valmistuu nopeammin ja paljon, kun ei tarvi vaihdella lankoja. Saumurissa on vihreät langat, ja peittarissa ruskeat. Hyrisen onnesta, hyvältä näyttää. Mutta te ette nää niitä ihan vielä, mitäs siitä keskeneräisten näyttämisestä... ;)

Mulla oli pidemmän aikaa ompelun kanssa paha jumi. Ei vaan innostanut, eikä jaksanut. Kankaita tuli napsuteltua, naps naps tuolta ja naps naps täältä, mutta mitään ei syntynyt. Sitten tuli joululoma, vihdoin viimein. Pitkä syksy loppui ja sai rauhoittua valkeaan syksyiseen jouluun neulomalla ja virkkaamalla kaikki joululahjat kauheassa kiireessä valmiiksi. Niin, rentous iski siis joulun jälkeen, jos tarkkoja ollaan. Välipäivinä pyyhin pölyt koneista, putsasin, purin, öljysin, tappelin hetken niin kuin joka kerta perusteellisen putsaamisen jälkeen, ja sitten alkoi surina. Kankaita tuli välipäivinä tilattua Kangas-Mallalta, Royal-tuotteelta, Metsolasta ja nyt näin loppiaisen kunniaksi vielä ikasyriltäkin. Triteksilläkin pyörähdin Tiitun kanssa, ja Tiitu valitsi itselleen kaksi uutta mekkokangasta: autoja ja turkoosipohjaista pilveä. Tyttöni on mekkoihin pukeutuvaksi 2,5-vuotiaaksi naamioitunut äijä :) Ja äitihän ompelee.

No, ihan uusia ei ole nyt näyttää, jumpsuit valmistui ennen joulua ja tunikakin jopa tässä tämän vuoden alkupäivinä. Aika perusjuttua sinänsä, mutta ihanan nopeaa ja aivotonta tekemistä.

Tämä jumpsuit on tehty ihanaakin ihanammasta collegesta, jossa on nurja puoli pörröistä, pehmeää karvaa. Työkaverin poitsu saa koko 74 sentin edestä lämpöä tähän lumiseen ja kylmään no, tähän tammikuuhun ja vähän myöhemmäksikin. Kaava on Ottobren luotto-jumpparin kaava ilman huppua.

Tiitun mekkopulaakin on helpotettu Noshin skoottereilla. Tiitu oli ihan myyty kankaan nähdessään, ja tiedusteli välittömästi seuraavaa: "Äiti, onko tämä kangasta? Hyvä. Tee siitä äiti minulle mekko. Mene heti äiti leikkaamaan ja ompelemaan siitä minulle mekko. Kiitos!" Miten tuollaista pyyntöä voi vastustaa kaksi ja puolivuotiaan suusta? Kaava on Ottobren More Grayn pohjalta muokattu 98-senttinen tunika.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Toivon mukaan päästään pian jännän äärelle, kuvasaastetta tiedossa! :P