Suuria lupauksia ja löytöjä arkistosta

Hiljaista on. En sitten kuitenkaan päivitellyt, vaikka kovasti uhkasin. Tähän on syynsä, joka toivon mukaan selviää piakoin. Salaisuudet on joskus ihan mukavia :)

Ompelukone on surrannut. Enemmän ja vähemmän. On syntynyt tilkuista, täysleveistä kankaista, aikuiselle ja lapselle. Virkkuukoukku on heilunut, puikot ovat kilisseet (tai no, ei nuo hiilikuitupuikot kilise sanan varsinaisessa merkityksessä. Enemmänkin kopisevat). Valmista on tullut, mutta kuvia ei nyt tule, vaan jotain ihan muuta.

Blogini 50 000 kävijän raja mennä humpsahti niin nopeaan, etten edes tajunnut sitä. Oho. Arvontaa piti järjestä, mutta sepäs sitten jäi. Nytpä siis lupaan, että kun seuraava rajapyykki eli 60 000 kävijää ylittyy, niin pidetään vanha kunnon arvonta. Mitä arvotaan ja milloin, se selviää myöhemmin, toivon mukaan kangasta ja/tai itse tehtyä.

Blogihiljaisuuteen vaikuttaa myös semmoinen mukava yhdistelmä kuin koulu ja työ. Sain yliopistolta täysiaikaisen tutkimusavustajan duunin, ja päivät menee tietokoneen ääressä istuen. Jottei asiat vaan olisi liian helppoja, pitäisi illalla istua koneella vielä lisää kirjoittamassa isoa Geetä. Sitten kun olisi aikaa istua ompelukoneella, niin ei enää kulje, ei sitten ollenkaan.

Tajusinpas muuten tässä höpistessäni, että onhan mulla jotain näytettävää. Pikkulikalla loppuu taas punteista pituus ja napa vilkkuu, ja on aika siirtyä ihan oikeasti 104-senttisiin. Minne mun vauvani katosi?! No, kerrankin kaapeista löytyi mukavasti mätsäävät kankaat, ja uskalsin silputa ihanaakin ihanamman Sammalpolun tunikaksi OB 1/14:n Maxi Dots -kaavalla, ja leggarit on Ropinat myöskin koossa 104 cm. Melkein saisi tunikan helma olla pidempi, mutta liehua riittää. Sovituskuvaa ei juuri nyt ole saatavilla, mutta Tiitu kyllä kovasti tykkäsi varustuksesta, ja sekös äiskän mieltä lämmittää.

Jonkinasteista dementiaa näkyy olevan ilmassa, sillä kuvakansioita penkoessani osui silmiin peräti kolme valmistunutta työtä, jotka eivät ole löytäneet blogiin saakka. Voisinhan toki väittää tehneeni nämä "tässä viikonloppuna", mutta se olisi huijaamista. :D Ehei, vanhoja ovat.

Merinovillahysteria tarttuu jokaiseen, ja kyllä oli tärinää näpeissä kun kännykällä räpelsin tilausta ikasyrille silloin, kun villat tulivat valikoimiin. Onnistuin nappaamaan itselleni siksakkia, ja siitä syntyi tarpeeseen kypäräpipo SK:n vanhalla, 10/2004 kaavalla. Vähän jää otsa paljaaksi, joten muokkausta kehiin.

Jottei jäisi liian harmaaksi, niin ommeltuani OB:n 1/14 liehuhupparin kaavalla tämän savupiippukauluksisen 104-senttisen villatakin, pistin sen uimaan Dylonin pinkin käsivärin kanssa. Tuli aika herkku! Tiitukin tykkäsi, ja sopivasti kerittiin koville pakkasille. Jaksoin vaivautua ompelemaan framilonia tueksi olka- ja hihasaumoihin, joten taatusti pysyy paita kuosissa. Nam!

...Eikä se nyt niin reilu ole, vaikka kuvittelin.

Vilposille keleille tarvitsi myös velouria, ja tätä ikasyrin kruunua on varmasti jo marinoitu tarpeeksi. Tämän kaavan hahmottelin jouluksi ommellun mekon pohjalta, tyylillä "lisää vain vetoketju". Jottei pääsisi liian helpolla, applikoin myös kruunun piristämään. Tätä "piwsessa-takkia" (kuten Tiitu itse ääntää) on kyllä käytetty. Varmaan siksi, että se on ainoa vetoketjullinen takki, joka on tarpeeksi iso. :)

Noniin. Eihän se niin tyhjäksi jäänytkään se postaus. Suuria lupauksia ja arkistojen helmiä :) Toivon mukaan seuraavaan postaukseen on vähän vähemmän aikaa kuin kaksi kuukautta. Tai mistäs sitä tietää ;)