perjantai 12. huhtikuuta 2013

Koulukiireet ja muut tekosyyt

Niinhän siinä taas kävi, että ihan hävettää katsoa edellisen postauksen päivämäärää. Onko siitä oikeasti noin kauan? Huhheijaa. No, on sitä kyllä ollut tekemistäkin. Ja siis semmoista ei-omiin-käsitöihin liittyvää tekemistä. Pedagogiset opinnot ovat loppusuoralla, gradu on opponoitu ja silti tuntuu, että kirjallisia töitä pitäisi ehtiä kirjoittaa enemmän kuin on fyysisesti mahdollista. Mutta, aina joskus välillä on aikaa näpertää edes jotain pientä.

Esimerkiksi tämä merinovillainen huivi on ollut käytössä jo... No, puolitoista kuukautta. Myllymuksujen penkopäiviltä tarttui mukaan limeä merinovillainterlockia, ja lisäsin yläreunaan venymättömästä puuvillapitsistä reunuksen. Tämä on ollut ihana, koska se ei hiosta mutta on tosi lämmin. Ja olihan se ihan superhelppo ommellakin :)


Sitten, Sampsukalta tuli tilattua isot pätkät limeä joustofarkkua, ja mähän päätin että nyt mää teen ittelleni farkut! Kaava oli joku random-housukaava jonka piirtelin käytännössä uusiksi istuvien valmis-farkkujen avulla. Lisäksin taskuja ja pidensin lahkeetkin sopiviksi: sisämitta on muistaakseni 88 tai 90 senttiä :D Kerrankin vaivauduin tekemään tikkauksetkin nätisti, vaikkei ollutkaan varsinaista tikkauslankaa. Päätin myös kokeilla Ihanan Uuden Ompelukoneeni koristeompeleita, ja tulihan siitäkin jotain :D Näistä tuli oikeasti kivat farkut, vaikkakin taas kerran yliarvioin kokoni (pahin pelkoni on, että kiva kangas menee hukkaan kun teen liian naftin), ja nää valuu, vaikka vyötäröllä on kuminauha! No, hyvä tekosyy syödä vähän suklaata, mulla menee kaikki lantiolle ;)




Ja tässä sitten synttärilahja ystäväni K:n pian kaksi vuotta täyttävälle pojalle, ja awws, Myyrä on vaan niin ihana! Tässä työssä kokeilin jotain, mitä en ainakaan muistaakseni ole kokeillut: v-kaula-aukkoa kantattuna! Ja se onnistui jopa ihan hyvin! :D Kaava on joku OB:n perusteeppari ja koko on 98 cm.



Maitotyttöjäkin syntyi viime kuussa yhdeksän kappaletta, ja ai että tää on ihan mun värinen, ja olisin voinut ottaa tän vaikken imetäkään ja vaikka en osaa pitää joustofroteeta päälläni :D



Oho, tulipas jotenkin limenvihreä postaus. Näkeekö mistään, mikä on mun lempiväri? Ei kai :) Lisättäköön vielä tähän loppuun, että kangaskasat ovat kasvaneet älyttömiin mittoihin ja metrejä tulee lisää enemmän kuin ehdin ommella! No, eiköhän tämä tästä, parin viikon päästä alkaa ansaittu kesäloma ja sitten onkin aikaa ommella, eikös? :)