perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pikkuveli tuli taloon

Nyt voitaneen paljastaa kuukausia kestäneen harvan päivitystahdin syy.

Pikkusiskon menetyksen jälkeen uusi raskaus oli tarkoin varjeltu salaisuus, suojelunhalu oli suuri. En tullut kaapista ulos facebookissa enkä blogissa, koska ensimmäistä puoltaväliä siivitti pelko, että jos käy niin kuin edelliselläkin kertaa. Huolet eivät täysin loppuneet puolivälin jälkeenkään, mutta maanantaina 26.5., rv 39+4, vain hetkiä edellisen blogipostauksen jälkeen pieni poikamme päätti, että on aika tulla maailmaan. Vedet losahtivat keittiön lattialle ja mustikkapiirakka meinasi unohtua uuniin! Samana iltana viittä vaille kaksitoista syntyi 3,8-kiloinen ja 52-senttinen suloinen poika. Vaikeimman kautta alkoi taival, ja jouduimme viettämään Taysin lastenosastolla sydänongelmaepäilyjen ja pahan infektion takia muutaman päivän. Poikamme "Nuka" sai kuitenkin perjantaina kardiologilta puhtaat paperit ja pääsimme kotiin kanyylin kanssa, ja siitäkin päästiin eroon sunnuntaina. Nyt elämme normiarkea, ja kohta alan päivittää blogiin niitä ommeltuja vauvajuttuja, joita en voinut blogiin laittaa.


Pikkuveljestä onnelliset äiti, isi ja isosisko 

Ps: isosisko sai tällaisen 3-vuotisjuhlamekon. Huomenna juhlitaan synttäreitä Muumi-teemalla, ja Mekkotehtaan Orelma sai muumiaihetta helmaan hattivatin muodossa.



10 kommenttia:

  1. Onnea uudesta tulokkaasta ja hienoa, että raskaiden aikoijen jälkeen teillä on noin ihana tilanne! Kaikkea hyvää myös jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Onnea pienestä Nukasta! Ymmärrettävää että et ole julkisesti kertonut odotuksesta. Onnea vielä koko perheelle ja ihania hetkiä!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea pikkuveljestä! Onnella ei ole rajoja, kun on joutunut kulkemaan läpi se kipeämmän polun.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ja siunausta koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea koko perheelle uudesta pikkuisesta! <3

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea pikkumiehestä! <3 Ihana tuo babynest, mitä sulla on täytteenä noissa reunoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytteenä on ihan tavallista askarteluvanua, tai saattaa se olla jonkin tyynyn vanha sisus. Pohja ob sitten levyvanua :) babynest on ollut paras juttu, se pienentää ensisängyn, pinniksen ja vaunut sopiviksi ja siinä vauvan uskaltaa jättää sohvalle ja sängylle.

      Poista
  7. Käyppäs kurkaamassa blogiana. Siellä olis pari metriä kangasta sulle :)

    VastaaPoista
  8. Kovasti, kovasti onnea teille! terv. 6-viikkoisen ompeleva äiti <3

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)