maanantai 16. marraskuuta 2015

Kesällä ommeltuja

Taisin joskus puhua että päivittäisin kesällä ommentuja juttuja. No, tässä tulee.

Mallikelpoisen leggariohjetta on pitänyt kokeilla jo vaikka kuinka kauan, ja nyt se on tehty ja todettu, että vau, kerrasta sopivat. Kivan korkea vyötärökin, saa maharöllön kuriin. Jopa haarakoukku tuntuu sopivan. Nyt on sitten hyvä luottokaava jossa ei nilkat tai pylly vilku. Testikankaana Triteksin apuakääk-pinkkiä trikota.


Koitin myös testikaavoittaa Puma-tyyppisiä college-capreja, ei onnistunut. Ihan liian slimmit ja lyhyet. Se proggis jäi. Oli niin kylmä kesäkin, että mitäpä tuosta.


Kaikkien kovasti kehumaa Nosh-kaavaa (SK 5/2015) piti myös testata, tässä koossa M. Ei ihan ollut mun kaava, hihan pyöriö oli todella matala ja eihän se tällaiselle harteikkaalle sovi millään. No, tulipahan kokeiltua. Tässä taas Triteksin raitaa, jota vaan riittää ja riittää, aina jostain löytyy pala. Tulikohan tätä joskus hamstrattua?


Poikonen aloitti päiväkodin, ja sinne tarvittiin peruscollareita. Tässä Ottobren Ultimate Casual 86-senttisenä joustocollegesta.


Myös kestovaippoja tarvittiin enemmän jotta päikkyynkin riittää. Hellästi hillottu Finnskog tuli viimein silputtua, samoin kuin norsut ja vielä yksi valmiiksi leikattu yksivärinenkin. Tein yhden koon vaippoja, jotka nyt ovat isoimmalla käytössä. Meitsistä kun tulee täti ensi keväänä, niin saa nämä sitten siskon vauvalle eteenpäin. Awwws!


Tällaisia syntyi kesällä. Syksyllä aktivoiduin taas peruspertsan tekoon, niistäkin joku kooste lähiaikoina (-kuukausina :D) tulossa. Nyt taas nypläämään!