sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Maa on martaana

Blogissani tapahtuu nyt muutos, niin kuin joka syksynä, keväänä, inspiraatiohetkenä tai muuta vastaavana. Tajusin, että puhun ihan liian vähän. Oikeassa elämässä puhun tosi paljon. Koko ajan. Itse asiassa, on aika harvinaista, että olisin ihan hiljaa. Harmittavan usein motkotan ja murisen, ettei tiskejä ole laitettu tai että jääkaappi on tyhjä. Onneksi muistan myös kehua ja kiittää, ja osaan myös kuunnella, vaikka se hurjalta kuullostaakin. Summa summarum, aion tästä lähtien käsityökuvien ohella myös kirjoittaa. Itse ainakin nautin hyvinkirjoitetusta tekstistä käsityökuvien rinnalla, ja toivonkin, että tekstini saavat jonkun hymyilemään tai itkemään, ajattelemaan tai edes hyvälle tuulelle. Pakko ei ole lukea, saa skrollata suoraan kuviinkin. Tästä se lähtee.

***

Marraskuu on kuoleman kuukausi. Silloin enää mikään ei kasva, maa on kylmä ja kuollut. Marraskuussa satanut lumi ei perimätiedon mukaan pysyn maassa. Toisaalta taas marraskuussa kaadettu puu kestää kuulemma paremmin lahoamista vastaan, ja vahvimmat kalaverkot kudottiin nimenomaan marraskuussa. Onhan näitä.

Minulle tällä kuulla on sekä kuoleman että elämän merkitys. Pyhäinpäivänä monet sytyttivät kynttilöitä kuolleiden läheistensä muistolle. Minäkin halusin, mutten sitten kuitenkaan. Eivät rakkaani tämän maailman valoa tarvitse. Sytytin heille kynttilän sydämessäni ajattelemalla heitä.

Yksi noista sydämeni kynttilöistä paloi pienelle ihmiselle, josta olisi tämän kuun puolivälin paikkeilla tullut ihan oikeasti meidän perheen täysivaltainen jäsen. Tuolle pienelle ihmiselle olisin halunnut ommella vaatteita, neuloa sukkia ja pipoja kylmää talvea vastaan, valvoa öitä ja mustat renkaat silmien alla, tukka sotkussa ja silmät sirrissä kuiskata, kuinka onnellinen olen. Sitkeä sissimme taisteli verraten pitkään, mutta ei jaksanut loppuun asti, puoliväliä pidemmälle. Se, mikä tapahtuu vain muille, tapahtuikin meille. Pikkusisko oli kai Jumalalle liian rakas, ettei Hän raaskinut pientä antaa tänne kylmään.

Elämää kuitenkin on. Sitä on kaikkialla ympärillä, eikä vähiten rakkaan esikoisemme sisällä. Välillä elämää on enemmän, kuin äidin hermot jaksavat, sitä suorastaan pulppuaa ja roiskuu yli. Toisaalta, se vilpitön lapsen ilo ja onni ovat se, jonka avulla niistä surullisista, pimeistä hetkistä pääsee yli. Pieni tyttömme kasvaa semmoista vauhtia, ettei tämä äiti pysy enää perässä, kaikki vaatteet järjestäen liian pieniä. Mutta se aika! Koulunpenkille paluu, gradu, työt, kaikki vie aikaa ompelulta. Kuin myös se jokasyksyinen neulominen.

Välillä sitä miettii, miksi ihmeessä sitä valitsee puikot ompelukoneen sijaan. Tunnissa ehtii piirtää kaavat, leikellä kankaat ja, jos suurempia vastoinkäymisiä ei käy, niin vaatteen saa surautettua valmiiksikin. Parhaassa tapauksessa ompelen puolta tuntia ennen töihinlähtöä jotain uutta päälle, kun kaikki kivat paidat ovat pyykissä. Puikoilla taas... No, tunnissa saa isoilla puikoilla ja paksuilla langalla jotain pientä tehtyä. Minä olen mieltynyt ohuisiin lankoihin ja pikkuruisiin puikkoihin. Oma valita, voisi sanoa, mutta... Niin.

Siksi täällä blogissakin on niin hiljaista. Kun tikuttaa 2,25-millisillä puikoilla pitkävartisia sukkia pitsillä ja palmikolla höystettynä, siinä menee tunti tai toinenkin, ennen kuin on mitään valmiina. Lisäksi kärsivällisyyteni on kärpäsen kokoluokkaa, ja minulla pitää olla monta (siis oikeasti monta, puhutaan 15-20:stä) työtä kesken, jotta voin aina vaihtaa kun kyllästyttää. Ei ihme, ettei tule valmista. On minulla yksi ristipistotyökin, jota nyhrään kun kaipaan jotain aivoja todella tyhjentävää.

No, on minulla kai jotain näytettävääkin. Tämmöisiä pieniä, "Apua, lapsellani ei ole *lisää tähän välttämätön talvivaruste*" -tyyppisiä.



Hjertegarnin Palino-langasta syntyi 3,5-millin puikoilla ihana peruspipo. Merinovilla ei kutita, ja tämä valmistui tosi nopeasti. Tiitu halusi pitää sitä sisälläkin, ja vaikka ulkona oli valmistumishetkellä usein vielä 15 astetta lämmintä, niin pipohan oli ja pysyi päässä. Hyvä kun kelpaa.


Sukistakin on kova pula. Suutarin lapsella ja niin edelleen... Nappasin Regian ihanaa World Ball -lankaa ja tikuttelin 2,25-millin puikoilla pertsa perussukat. Hyvät tuli. Kerrankin olin välittämättä raitojen kohdistuksista, joista yleensä olen käsittämättömän tiukkapipoinen. Tyttö ei ainakaan valittanut.


Ja koska kypäräpipo ei kelvannut, kun äiti kerran neuloi niin kivan merinovillapipon, niin piti sitten tehdä kaulaa suojaamaan kaulurikin. Tähän löysin vaaleanpunaista, harmaata ja vaaleanvihreää Dropsin Baby Merinoa, hyvin riitti. Kaarroke on tehty alhaalta ylös kaventaen kuin raglanpaidassa. On lämmin eikä kutita, eikä ole väliä, miten päin puetaan, kun kaikki kuusi kiilaa ovat samanlaiset.

Semmoista täällä. Sain minä tuossa ommeltua itsellenikin ihanaakin ihanamman hupparin Royal-tuotteen pehmeästä harjatusta collegesta, ihan itse piirretyllä kaavalla vieläpä. Kaava on omia mittoja, vanhoja hyviä vaatteita ja erinäisiä kaavanpiirtokirjoja hyväksikäyttäen luotu sopimaan minun poikkeuksellisen pitkälle varrelleni ja apinamaisen pitkille käsilleni. Helma peittää pyllyn ja lämmittää etenkin pyöräillessä sitä surullisen kuuluisaa vararengasta, joka usein pilkottaa pyöräillessä housujen ja takinhelman välistä. Huppu on niin iso, että sinne voi tarvittaessa hautautua piiloon kokonaan. Kaaritaskutkin tein, ne jotenkin sopivat tähän vaikutelmaan. Vaivauduin jopa kaavoittamaan alavaran, jotta sain vetskarin nätisti piiloon ja nurjankin puolen nätiksi, jos vaikka pitää takkia auki. Empiiristen testauksien perusteella takki sopii myös 2,5-vuotiaan peitoksi, teltaksi, leikkialustaksi ja tablettitietokoneen tueksi Puuha-Peteä katsoessa. Kaksisuuntaista vetoketjua on myös hauska avata milloin mistäkin päästä. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ompelus, vaikka sen toteuttamiseen siitä "Mä tarvin uuden pehmeän ison hupparin just nyt" -tarpeesta menikin kuukauden päivät siihen, että viimeinen sauma oli ommeltu.

Ja koska touhuneitimme ei vielä malta keskittyä äidin kuvaamiseen, niin saadaan näinkin hieno omaotos. Paljonpa näkyy. Lattialla huppari ei pääse ollenkaan oikeuksiinsa. Ihana, kerrassaan, vaikka itse sanonkin. Nyt saa kylmät tulla!



6 kommenttia:

  1. Huppari näyttää pehmeältä ja lämpimältä... ai muahan taitaakin paleltaa ;) - sylvia

    VastaaPoista
  2. Kaunista tekstiä. Ja hyvännäköisiä neuleita. Kauluri on tosi kiva. Onko siihen kaavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mulla joku lähtökohta, en kyllä muista mikä ja aika kauas siitä päädyin, kun laskin silmukkatiheyden sopivaksi omalle langalle. Muutenhan tossa on vaan kuusi sektoria jonka molemmilta puolilta kavensin joka toinen kerros. Sit ku pääaukko oli sopiva niin loppuun 2x ribbiä :)

      Poista
  3. Siis ohjetta... Olen itse ommellut enemmän kuin neulonut ilme ajat, meni termit sekaisin. :)

    VastaaPoista
  4. Ja tuolla hupparin näkyy aivan ihana sininen virkattu matto, sain äskettäin valmiiksi samanlaisen, mut vaan pinkkinä :D

    VastaaPoista
  5. Onhan sulla täällä valmiina vaikka mitä, vaikka tietysti hitaampaa se neulominen on. Kivannäköinen huppari!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)