maanantai 8. joulukuuta 2014

Messumuistelua

Messujuttujakin piti päivittää ihan ajoissa, mutta enpäs kerinnytkään. Nyt kun on sitä aikaa, niin fiilistellään melkein kuukauden takaisia messuja vähän! Kuvia tuli otettua, mutta niissä on niin paljon tuttuja (ja tuntemattomia) naamoja, että jätän julkaisematta :)

Käsityömessut ovat minun ompeluvuoteni kohokohta. Ravasin messuilla aina kun oli mahdollista jo silloin kun asuin vielä kotona, mutta Tampereelle muutettuani pääsin kässämessuilijan mekkaan: kerran vuodessa ison luokan messut ihan kotiovella! Viime vuonna bussilinjatkin menivät niin, että pääsin ihan oikeasti kotiovelta suoraan Pirkkahallille, mutta eihän niin kivaa kauaa kestänyt, kun linjat kokivat muodonmuutoksen. Tänä vuonna odottelinkin melkein tunnin keskustassa bussia johon mahduin sisään... Mutta se oli odottamisen arvoista!

Päätin repäistä ja ostaa koko viikonlopun rannekkeen. Yleensä olen viettänyt messuilla vain sen yhden päivän, joka taas tarkoittaa armotonta suunnitelmallisuutta ja kestävää kuntoa. Yleensä ostokset ovatkin jääneet varsin kohtuullisiksi, kun ei ole aikaa käydä kuin niillä kojuilla, jotka on merkannut karttaan etukäteen. Ja kohtuullisilla tarkoitan mm. saumuria ja ompelukonetta. ;)

No, tänä vuonna päätin sitten budjetoida päivä seuraavasti: perjantai kankaille, lauantai langoille ja sunnuntain "kaikelle muulle", eli paperi- ja askartelu- sun muille jutuille. Melkein pysyin ideassan, kankaat tuppasivat lipsahtamaan joka päivälle :)


Perjantaina heti aulassa pääsi hamstraamaan Novitoita, joten niitä tarttui mukaan. Kotona huomasin omistavani melkein kaikki jo ennestään, joten lahjoin lehdet eteenpäin. Sitten eksyin ensimmäisenä Indien kojulle, ja sieltä tarttui kaikenlaista kivaa mukaan. Pyy pivossa -trikoo sinisenä, Kahvitaukoa petroolina ja harmaana sekä ompeluseuran tonttulakkitalkoisiin metri punaista trikoota. Ihanat kortit, petrooli tupsu ja mittanauha myös Indieltä. Siksak-raita Sampsukalta, liitutaulutussi Teippitarhasta ja Tacky glue taisi olla Sinooperista. Punainen ja harmaa trikoo kotiutuivat Kangaskapinasta. Päivän messubudjetti paukkui jo ekalla kojulla, mutta kerrankos sitä... :D


Lauantaina oli lankapäivä, mutta kassssss kummaa kun kaikkea muutakin tarttui mukaan... Indielle menin taas ensimmäisenä hoitamaan reklamaatiota: petroolissa kupissa oli värivirhe (niin mun tuuria!) Onneksi uusi pala kotiutui ja samalla myös kaivelemaan jääneet digikolmiot. Kiitokset Indielle ja Anniinalle ihanasta asiakaspalvelusta! Mutta kyllä me ompeluryhmäläisten kanssa siinä paljon hengailtiinkin (ja tuhlattiin... :P). Kaverin kanssa ostettiin puoliksi Thread Theoryn miesten bokserikaavakin.

Lankojakin löytyi, Titityyltä tarttui mukaan The Uncommon Thread Companyn Sport Merinoa (keltainen), niistä tikuttelin jo sukat ihan itselleni. Myös Malabrigon ihana merinosukkalanka päätyi lankahyllyyn. Uusi tuttavuus oli Snurre-lankakauppa, joka päätyi kyllä lemppareiden listalle. Niin herkkuja lankoja ja ihana esillepano ja kokonaisuus ylipäätään! Madelinetoshin sukkalanka löysi sieltä tiensä kotiin. Miehellekin vinkkasin, että Snurresta lahjakortti olisi tosi mieluinen ;)

Sitten ne "muut", joita ei pitänyt lankalauantaina ostaa :D Novitoita toki hamstrasin lisää kavereille, jotka eivät paikalle päässeet. Creative Craftsin kojulta löysin ihanan harmaasävyisen paketin puuvillakankaita sekä "kaavapaperia", siis lahjapaperia jossa on matemaattisia kaavoja. Kankainen-kojulta nappasin muutaman puuvillapalan pussukoihin sekä pätkän koristenauhaa. Nimetön puoti siellä C-hallin perukoilla tarjosi heijastinkangasta metritavarana, sitä ostin puoli metriä. Samalta kojulta tarttui mukaan metriketjua ja lukkoja. Pyörähdin myös Elvarin kojulla ja ostin itselleni opeprofiiliin sopivan karkkiavainketjun sekä söpöt pullotetut englanninlaku-korvikset. Nam!

Lauantaina istuin myös blogikahvilassa, ja hauskaa oli! Harmitti vaan, kun kutimet jäivät kotiin, ja "kaikilla muilla" oli. :P


 Sunnuntain piti olla fiilistelypäivä, mutta kuinkas kävi... No, Indielle matkasin taas. Sieltä trokasin kaverille Reppunalleja ja Hipunkin ostin sentään puoliksi toisen kaverin kanssa. Vihreä vinoraita-jc jäi huutelemaan, joten ostin senkin täydentämään kangaskimaraani. Farnialta löytyi tosi edullisesti jelly rollseja, nappasin kaksi tilkkuiluun. Samalta kojulta löytyi toinen toistaan ihanampia nappeja ja muuta tilpehööriä, ja niitä ostin myös. Päädyin jonkin helmipuodin kojulle ja vaikken helmiä edes harrasta niin ostin sitten ison kasan korutarvikkeita, helmiä ja kunnon pihdit. Aina näitä voi askarrella Tiitun kanssa, jos ei muuten ;) Suurin syy hankkia korujuttuja oli kuitenkin Sinooperista ostettu Fimo-massapakkaus. En ehkä yllä Elvarin tasolle, mutta voipahan sanoa että kokeiltu on :D Paperijuttuja kun oli tarkoitus ostaa, niin päädyin johonkin alekojulle (kaikki -30% niin kuin myyjä mainosti kovaan ääneen koko messuviikonlopun), ja mukaan tarttui muutama paketti skräppipaperia. Myös Sinooperilta ostin jonkun joulupaketin. Viimeiseksi, minuutteja ennen messujen loppumista kävin vielä Angelan kojulla ostamassa huopaa heijastimiin.

Ihanat fiilikset jäi, ensi vuonna sitten taas uudestaan! :)