tiistai 31. maaliskuuta 2015

100 000 kävijää rikki!

Huimaa.

Käynnistin koneen ekaa kertaa sitten öh, viime blogipostauksen, ja kappas, kävijämäärä on rikkonut huikean rajapyykin. Satatuhatta kävijää! Kiitos teille lukijat, vaikkei päivitystiheys kovin suuri olekaan :)

Ommeltu on ja paljon, mutta koneella ei jaksa roikkua. Nopea näpsy Instaan ja vaate käyttöön. Maaliskuun viimeinen päivä on käsillä, ja pitäisi varmaan kohta päivittää tämän kuun ompelukset. Vielä on leikottuna valmiiksi pari juttua, joten päivitellään kun tiedän saanko tänään valmista :) Tähän mennessä olen ommellut kaksi laukkua, seitsemät housut, kahdeksan paitaa, yhden heijastinliivin, kaksi ulkotakkia, yhden unihaalarin ja yhden pipon. Tämän lisäksi olen käynyt liikkumassa Fressillä kolmesta kuuteen kertaa viikossa. Itselle tekisi mieli ommella, mutta raskauskiloista eroon -projekti on sen verran vaiheessa ettei vielä viitsi.

Kaivoin pari fiilistelykuvaa, niin saatte vähän maistiaista mitä tässä kuussa on touhuttu. :)


Takkikaavan piirtelyä... Ps: softshell ja heijastinkangas tylsyttää neulaa aika lahjakkaasti.



Australiasta tilatut Sharpiet pääsivät testiin. Ainoa vaan, että testi oli niin iso, että musta LOPPUI. Ei harmita, ei. Erikseen ei toki saa ostettua. Tosi hyvät tussit kyllä!


Sain pistoksen ja järkkäsin resorit värisuoraksi. Just ja just mahtuivat 35-litraiseen Orthexiin.


Kangastussit ja -pastellit pääsivät toiseen kokeiluun. Harmi, kun nämä Pentelit eivät juurikaan pysy, heti ekassa pesussa haalistui tosi paljon, vaikka silitin huolella.